Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Lepäilyä ja merimaisemia

Tänään ollaan otettu rennosti.

Aamusta käytiin niemen kärjessä lenkillä. Sen jälkeen löhöiltiin kämpillä.

Puolenpäivän tienoilla mentiin pötköttelemään Lagoa de Albufeiralle, jossa vierähti pari tuntia. Oli pakko lähteä koska mereltä hyökkäsi aivan posketon sankka ja kylmä usva päällemme.

Atlantti on niin arvaamaton.

Iltapäivästä käytiin uudestaan mereen putoavilla kallioilla lenkillä.

Valtameri on vaan niin kaunis. Sininen ja valtava.

Nämä kalliot ovat kymmeniä metrejä korkeat ellei jopa sata metriä.

Siinä tuntee itsensä pieneksi.

Ja kaukana meren takana on toinen manner. Mitä lie merimiehet ovat muinoin aatelleet, kun ovat lähteneet seilaamaan kohti tuntematonta..

Seikkailua se ainakin on ollut.

Huomenna toivomme usvattomampaa päivää.

Meidän oli tarkoitus mennä tällä reissulla Lissaboniin, mutta taidamme jättää sen väliin ja tutustua muihin lähialueen paikkoihin.

Suoraan sanottuna Lissabonin ruuhkaan ei huvita toistamiseen juuttua ja tutkittuamme asiaa selvisi, että autoilijalle se on painajaismainen kaupunki.

Emme halua stressaantua lomallamme, joten vietämme ajan mielummin poissa suuresta väen paljoudesta ja otamme rennosti.

Koira on ollut ihan liekeissä täällä. Paljon uusia hajuja.

Iltaisin se on ihan puhki ja lötköttää sohvalla.

Alkuun talon yläkerta oli Jamin mielestä pelottava. Tai oikeastaan ne portaat.

Tämä hömelö jäi kämpille yksin ja oli mennyt yläkertaan, mutta ei uskaltanut tulla alas. Portaissa kun ei ole kaidetta.

Maanittelemalla sen sai alas.

Nyt herra uskaltaa tulla ja mennä omatoimisesti.

Aamupäivästä terassille alkoi kuulumaan kilkatusta. Lammaslauma tuli viereiselle tontille aterioimaan heinää.

Riitti Jamilla haisteltavaa!

2 kommenttia:

  1. Onko to vesi tuolla laguunissa yhtään muita rantoja lämpimämpää? Mietin, että jos se on matalampaa, eikä aallot sekoita pinta- ja pohjavettä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän lämpimämpää on tuossa laguunissa. Nousuvesi tuo uutta vettä ja laskuvesi vie.

      Poista