perjantai 8. huhtikuuta 2016

Patikoitiin autiomaassa ja ihailtiin merta

 Onpas tullut ulkoiltua!

Aamusta aamiaisen jälkeen suuntasimme patikoimaan autiomaahan.
Keli oli aika täydellinen siihen puuhaan. Noin 20 astetta lämmintä, tosin aika kova tuuli.
Patikoitiin aika komeissa maisemissa. Paljon kaktuksia ja "autiomaakasvillisuutta" ja taustalla häämötti koko ajan vuoret.

Patikoitiin kraaterille. Täällä on ollut muinoin tuliperäistä aktiivisuutta.
Kaikkialla onkin sellaista jännän näköistä kiveä, johon on muodostunut koloja ja luolia.

Koira oli innoissaan päästessään mukaan retkelle. Meillä oli repuissa ruokaa ja juomaa. Myös karvakorvalle tottakai.

Löydettiin autiomaasta yksinäinen talon raunio. Kuka lienee siellä yksinäisyydessä joskus asunut? Keskellä ei mitään. 


















Patikoinnin jälkeen ajeltiin kohti Cabo de Gatan eteläisintä kärkeä. 

Siellä on majakka ja upea merinäköala. Matkalla pysähdyttiin rannalle ihailemaan kristallin kirkasta merta. 

Itse majakalla olikin aikamoinen tuuli.

Maisema alas on kertakaikkisen upea. Merestä kohoaa Las Sirenas. Suuret kalliot. 

Kämpille päästyämme syötiin kunnon pihviateriat. Ulkoillessa tulee nälkä! 

Huomenna on uusi päivä ja uudet seikkailut.

Kuvat ovat vähän epäjärjestyksessä, koska niitä on useassa laitteessa. Mutta elkää antako sen häiritä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti