tiistai 9. kesäkuuta 2015

Neljäs matkapäivä - Venetsia

Tänään heräsimme ajoissa ja käytimme koiran kävelyllä. Rouva ja Herra jotka tätä kämppää meille vuokraa, asuu tuossa meidän yläkerrassa. Rouva haluaa valmistaa meille joka aamu aamiaisen, joten tänäkin aamuna kello yhdeksältä hän kattoi meille pöydän puutarhaan ja toi aamiaisen sinne. Rouva ei puhu oikein englantia, mutta herra puhuu vähän. Ovat erittäin ystävällisiä.

Muutenkin Italialaiset ovat mukavaa porukkaa. Tuo yläkerran vanha herrakin papattaa minkä kerkiää ja päivittelee Italian kalleutta. Kalliimpaa täällä onkin kuin Espanjassa.
Täällä on pärjännyt hyvin niin englannilla, kuin espanjallakin. Vaikka molemmissa kielissä on paljon eroavaisuuksiakin, niin on myös paljon samaa. Moni italialainen ymmärtää Espanjaa. Täytyy vaan sellaisia juttuja muistaa, että italiaksi burro on voita, espanjaksi se on aasi. Ettei Espanjassa ala pyytelemään kaupassa aaseja.

Aamiaisen jälkeen pyyhälsimme 60 km autolla Venetsiaan. Koira jäi lepäilemään kämpän viileyteen. Aamu alkoi nimittäin jo erittäin kuumana ja hikisenä.

Venetsiaan ajetaan pitkää siltaa pitkin. Sehän on ikäänkuin saareke. Autot jätetään saaren reunalle isoihin parkkihalleihin. Venetsiassa (siis siellä vanhassa kanaalien osassa) ei saa eikä voi ajaa.

Venetsiassa kaikki tavaran rahtaus hoidetaan veneillä. Kaikki ihmiskuljetukset hoidetaan veneillä. Kanaaleissa käy koko ajan armoton vilske. Vesibussit, vesitaksit ja gondolit sekä tavarankuljetuspaatit suhaa edes takas.

Parkkihalleilta pääsee kätevästi vesibusseille. Tunnin vesibussilippu maksaa 7 euroa. Koko päivän lippu on 20 euroa. Me otimme tunnin lipun ja ajoimme Piazza San Marcosille eli Pyhän Markuksen aukiolle. Siinä vaan joutui välissä vaihtamaan vesibussia. Ensin saimme nauttia ulkotilassa maisemista ja viileydestä, mutta seuraavassa bussissa jouduimme tupaten täyteen sisätilaan ja siellä oli sellainen hiki ja hapeton olo, että huh heijaa.

Mutta voi veljet mitkä maisemat! Livuimme kanaaleja pitkin ja joka puolella oli niin uskomattoman kauniita rakennuksia. Vanhoja, vähän rähjäisiä rakennuksia.

Venetsia on kaunis ja viehättävä, mutta myös kallis ja tupaten täynnä turisteja. Kesällä siellä on myös useimmiten erittäin kuuma.

Ison kanaalin varrella cappuccino maksaa 5 euroa kipale. Melko hinnakasta! Pikkuinen parin desin kolapullo 4,70e. Jos haluaa gondoliajelulle, se maksaa 80 euroa puoli tuntia. Koko päivän parkkihallilippu kustantaa 26 euroa. Monissa ravintoloissa laskuusi lisätään 12 % juomaraha. Venetsia ei ole halvin mahdollinen matkakohde.

Kiertelimme kaupunkia ja ihastelimme maisemia. Kuljimme pikkuisia kujia ja ihmettelimme vinossa olevia rakennuksia. Minä olisin sinne sokkeloon eksynyt, mutta miekkonen on kartanluvun mestari ja löytää oikeat reitit missä tahansa. Meikäläinen olisi yksin pyörinyt kuin rotta sokkelossa.

Kävelimme takaisin sinne mistä lähdimme aamulla veneellä ja voin sanoa, että hiki lensi. 33 astetta lämmintä ja kaikilla kujilla ei ilma liikkunut. Silti, se oli sen arvoista. Venetsia on aika hieno kokemus.

Meidän kämpässä on erittäin oikukas nettiyhteys. Se on hidas ja katkeileva. Joten jos päivityksiä ei tänne ilmesty, niin ei hätää. En vain pääse nettiin.

Tässä kuvatuksia tältä päivältä.






















2 kommenttia:

  1. Kauniin näköinen kaupunki, mutta huh mitä hintoja!
    P.S. Ihana asu sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :) Mekko on viimekesän viiden euron sijoitus ja hattu on monta helteistä kesää kanssani kokenut :)
      Juu hinnakasta oli.

      Poista