Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 28. toukokuuta 2015

Eläinlääkärissä operoitavana

Tänään oli se päivä, kun veimme koiran eläinlääkärin käsittelyyn. Kotona annoimme neljä ja puoli tablettia rauhoittavaa lääkettä koiralle tuntia ennen lääkäriä.

Sinne päästyämme koira oli vähän rauhallisempi ja eläinlääkäri antoi meille ruiskullisen vahvempaa rauhoittavaa. Miekkonen hoiti pistämisen, koska koiramme on hyvin epäluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan jotka yrittävät hoitaa tai pistää.

Koiralla meni taju kankaalle ja voitiin aloittaa hoitaminen.

Lääkäri antoi kaksi rokotusta ja asetti kemiallisen kastraation hormonikapselit ihon alle. Sen jälkeen lääkäri tunnusteli eturauhasen, joka oli normaalin kokoinen.

Lääkäri otti näytteen, joka sanoi, että tulehdusarvot oli vähän koholla. Sen takia koiralta otettiin myös katetrilla virtsakoe. Sen tulokset saadaan viikon päästä.

Lääkäri määräsi antibioottikuurin ja se kestää kaksi viikkoa.
Laitettiin niskaan myös sydänmatomyrkyt ettei tule ongelmia Italian matkallakaan.

Nyt on poikaa huollettu ja toivotaan, että tulehdusarvot laskee antibiooteilla ja että tiputtelu rauhoittuu.

Nyt rakas mamman poika makaa retkottaa kotona. Vieläkin on reppanalla pää vähän sekaisin.

Meni kyllä kivuttomasti rauhoituksen takia.

Suosittelen kyllä kaikille Fuengirolan Pet Vet Kamu nimistä suomalaista eläinlääkäriasemaa. Siellä on hirmu mukava henkilökunta ja meidän hankala potilas sai ymmärrystä osakseen.

Tässä kuva meidän koirasta eläinlääkärin lattialla nukkumassa. Minua jännitti niin paljon, että taisin olla hermostuneempi kuin koira.

3 kommenttia: