torstai 7. toukokuuta 2015

Cabo de Gata on paratiisi

Heräsimme kukonlauluun kukonlaulun aikaan. Kävimme koiran kanssa käyskentelemässä tontilla sijaitsevien oliivipuiden seassa. Aamu oli hyvin raikas täällä autiomaan reunamilla.

Aamiaisen jälkeen huristelimme rannikolle patikoimaan. Kerrassaan upea ilma, upeat maisemat ja upea paikka! Reittimme kulki merenrantaa myötäillen ylös ja alas.

Sai kiipeillä ja ihailla merta ja autioita rantoja. Takana kohosi matalahkot vuoret.

Espanjassa on niin upeita maisemia. Korkeuseroja, avaruutta, väriä ja jotain sellaista mitä ei vaan Suomessa ole. Onhan Suomen maisemissakin puolensa, mutta minä olen aina saanut suurimmat sävärit vuorista, ääripäistä ja korkeuksista.

Patikoinnin jälkeen ajoimme rannalle nimeltä Playa de los Muertos. Se tarkoittaa kuolleiden rantaa. Auto piti jättää ylös ja alas laskeuduttiin kivistä polkua.

Kuolleiden ranta oli aika paratiisimainen. Niin kaunista! Vesi on turkooseinta ikinä!

Koira hyppeli vedessä innoissaan. Emme tosin antaneet mennä enää veteen kun bongasin meduusoja. Ne ovat kyllä kummallisia olentoja. Niissä on kyllä kauneuttakin. Hiekallakin möllötti muutama liilan värinen meduusa.

Rannalla oli myös ns. Merenneitoaltaita eli sellaisia altaita jotka ovat täyttyneet merivedellä. Kaunista! Olisi tehnyt mieli sukeltaa sellaiseen. Siis jos meduusoja ei olisi ollut.

Kun kiipesimme ylös rannalta olimmekin jo niin puhki, että piti tulla siestaamaan tänne kämpälle. Ollut upea aamupäivä. Katsotaan josko vielä myöhemmin tänään jaksaisi tutkia ympäristöä lisää.

Täällä on todella kaunista. Ehdottomasti luontomatkaajan paratiisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti