torstai 12. maaliskuuta 2015

Tänään syötin tuttipullolla tiikerin pentua!

Löysin taas paikan jossa vierailla! Noin reilun tunnin ajomatkan päässä on paikka nimeltä Castellar de la Frontera. Tarkalleen ottaen se sijaitsee hieman Gibraltarin ja La Linean pohjoispuolella.

Siellä on eräänlainen eläintarha, joka on samalla takavarikoitujen eläimien uusi koti. Nämä eläimet on otettu pois ihmisiltä, jotka ovat niitä kaltoin kohdelleet. Osa eläimistä on myyty laittomasti mustan pörssin kaupoissa. Eläimiä ei voi laskea luontoon, koska ne ovat eläneet ikänsä ihmisten kanssa ja osa oli täysin kesyjä.

Nyt nämä eläimet elävät tuolla eläintarhalla. Siellä on eläimiä käärmeistä papukaijoihin, tiikerin pennusta piikkisikoihin, marsuista laamoihin ja kaikkea siltä väliltä.

Se mikä tekee tästä tarhasta erilaisen on se, että täällä eläimiä saa syöttää ja niitä saa koskea ja helliä. Ei tietenkään aikuisia leijonia ja hyeenaa pääse rapsuttelemaan, mutta minäpä pääsin syöttämään tiikerin pentua tuttipullolla!

Sain pitää korallikäärmettä kaulan ympärillä! Käärme oli yllättävän lämmin ja miellyttävä. Se oli kaunis ja rauhallinen vaikkakin se kietyi kaulani ympärille melko tiukasti. Se oli oikeastaan oikein söpö. Sen keho on erikoisen tuntuinen. Lihakset supistelee kun se matelee. Voisi melkein sanoa, että voisin ottaa käärmeen itsellenikin. Käärmehuoneessa oli niin hämärää ettei kunnollista kuvaa saanut valitettavasti.

Sain pitää myös kädellä papukaijaa ja haukkaa. Molemmat linnut tarttuivat napakasti käsivarteeni ja tuiotteli minua.

Sain myös helliä vuohia ja syöttää niitä. Vuohien kanssa majaili myös laama, joka oli hyvin ahne saamaan herkkuja. Sisäänkäynnin luota saa ostaa herkkupussin josta saa antaa eläimille herkkuja. Laama rohmusi kaiken!
Aitauksessa viereeni tuli puskemaan hellästi viimeisillään raskaana oleva vuohi. Se kerjäsi hellyyttä ja rapsutusta. Kun silittelin sen suurta vatsaa tunsin kuinka vauvat liikkuivat sen mahassa.

Tiikerin pennun syöttäminen ja silittely oli kohokohta. Se oli neljä kuukautta vanha ja hyvin pian se on jo 300 kiloa painava komea täysikasvuinen Bengalin tiikeri. Tämä pentu oli vieläpä valkoinen väritykseltään. Erikoinen! Pentu söi maidon lisäksi ihan lihaakin.

Tarhalla oli emakko viiden pienen porsaan kanssa. Hyvin suloisia. Siellä oli aikuinen tiikeri, joka oli hyvin leikkisä.
Ihailin myös pieniä suloisia kaniineja ja kauniita papukaijoja.
Tarhalla asuu myös kissaeläin (olikohan se oselotti..?) joka oli narussa kiinni ja se järsi juuri linnun ruhoa. Kaunis kissa!

Tarhalla asusteli myös erilaisia apinoita, jotka olivat hyvin uteliaita.

Tarha on vielä hieman kesken. Sitä kehitetään ja rakennetaan koko ajan.

Suosittelen käymään jos tänne päin sattuu. Sisäänpääsymaksu on aikuisilta 15 euroa per naama, lapsilta vähemmän. Se on taatusti elämys muksuille! Olihan se elämys itsellenikin! Siinä olisi unelmaduuni jos pääsisi tarhalle töihin.

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva paikka! Mä ainakin haluaisin käydä tuollaisessa "interaktiivisessa" eläintarhassa. Mun kohdalla vaarana olisi, että haluaisin itsellenikin kaikenlaisia uusia lemmikkejä tuon visiitin jälkeen; tai töihin sinne, kuten sanoit!

    Tota yhtä kanikuvaa katselin hetken, ennenkuin tajusin, että siinähän onkin kaksi pupua, eikä vain yksi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana päästä koskettelemaan eläimiä :) Ne oli niin suloisia! Olispa ihanaa tosiaan tehdä sitä työkseen

      Poista