Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 30. joulukuuta 2014

Koiran kanssa rannalla

Kyllä on ollut kylmiä aamuja meillä! Tänäänkin herätessä oli vain 9 astetta ja se on eteläisen Espanjan mittapuussa suorastaan arktista!

Ja kun yöt on näin kylmiä, niin kämppäkin viilenee ihan kiitettävästi. Aamuisin on aika vilposta, kun nousee peittojen välistä.

Onneksi päivät sitten on kuitenkin hieman lämpimämpiä.

Tänään suuntasimme iltapäiväkävelylle rannalle. Näin talvikaudella koiran kanssa saa mennä rannalle. Kunhan kerää jätökset pois. Sakot on aika mehevät jos jää kiinni siitä, ettei kerää koiran tuotoksia mukaansa. Kuuluuhan se hyviin tapoihinkin.
Oli vähän aaltojakin ja hyvin raikas meri-ilma. Valoa piisaa!


2 kommenttia:

  1. Voi ei tulee kauhea ikävä Fuengirolaan kun selailee tätä blogia! Ethän lopeta bloggaamista ja lisää kuvia ei olisi pahitteeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta :) Kyllä minä varmasti bloggaamista jatkan ainakin sen aikaa kun aiomme täällä asustella. Kiva jos kuvat kelpaavat :)

      Poista