Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 16. lokakuuta 2014

Shoppailua, rantaelämää, puistoilua ja vuorelle nousua - aktiivista elämää!

Meillä on ollut aktiiviset päivät tässä. Eilen veimme tytöt shoppailemaan Miramariin (iso ostoskeskus Mijas Costassa). Kierrettiin kauppoja ja tytöt tekivät jotain löytöjä. Nuorille on siellä vaikka mitä osteltavaa, sillä saman katon alta löytyy niin H&M, Bershka, Blanco, Zara, Mango, Pull & Bear, Stradovarius, Pimkie...

Eilen illalla mentiin Paloma puistoon kävelylle ja katselemaan eläimiä. Puistossahan elää vapaana erilaisia lintuja ja pupuja. Lokakuu on näköjään täällä kananpoikien kulta-aikaa, sillä lähes jokaisella kanalla oli pienet tipuset. Paloma puisto on myös mukava kohde, jos matkustaa lasten kanssa.

Tänään sitten aamupäivä meni rannalla. Keli on taas ihanan kesäinen ja lämmin ja rannalla oli niin mukavaa paistatella päivää. Koko porukka uskaltautui uimaankin, vaikka vesi oli enää 19 asteista.
Kerättiin simpukoita ja kiviä, eli aarteita.

Tänään iltapäivästä vietiin tytöt vuorelle hissillä. Ensin vähän jännitti, mutta hyvin meni. Ihailtiin maisemia ja itseasiassa tänään oli niin kirkas keli, että näimme pitkästä aikaa Afrikkaan saakka! Marokon Atlasvuoret näkyi ihan selvästi.

Vuorella katselimme lintushown, jossa oli isoja kotkia. Yksi haukoista meinasi viedä hiukset päästä, niin läheltä se meidän päitämme lensi.

Tämä eteläinen Espanja on aivan loistava lomakohde etenkin lapsiperheille. Nyt kun meillä on täällä lapsivieraita, niin sitä tulee enemmän ajateltua tätä paikkaa lasten kannaltakin.
Tämä on helppo kohde, jossa on paljon aktiviteetteja lapsille. On rantaa kilometritolkulla, on tivoli, Selwo Marina (vesieläintarha delfiineineen), on Sealife, on kaksi vesipuistoa, on puistoa, on eläintarha Fuengirolassa ja sitten tuolla Esteponassa, on ostareita shoppailla ja on se lapsille elämys myös päästä tuonne vuorelle petolintuja katsomaan. Ja kesällähän täällä on takuuvarmasti aurinkoista aina.

Mukavia päiviä on ollut ja huomenna jatketaan uusilla aktiviteeteilla. Mahdollisesti markkinoille menoa ja sen sellaista. Ihanaa, että kesäiset kelit taas hellii meitä!

















2 kommenttia:

  1. Makeat maisemat ja upeat kelit! Kiva lueskella näitä juttuja mantereelta, kun itse on pörrännyt Kanarialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle taas Kanaria on vielä vieras, mutta toivottavasti sielläkin pääsisi käymään joku päivä.
      Kelit ovat tosiaan taas kohdallaan. Lokakuu on ihanaa aikaa täällä.

      Poista