tiistai 9. syyskuuta 2014

Portugalissa on kaunista

Saavuimme eilen tänne eteläiseen Portugaliin. Kämppä, jonka vuokrasimme neljäksi päiväksi on sijainniltaan loistava. Talo on suoraan rannalla. Takapihallamme on ranta laguunille päin ja toisella puolella pauhaa aava Atlantin valtameri. Jos haluaa riehua rajuissa aalloissa, voi mennä sille puolelle uimaan. Eilen sain kokea meren voiman, kun valtava aalto heitti minut pohjaan. Siellä tuli pyörittyä pohjaa pitkin hetken ennen kuin pääsin rannalle. Joka paikka päänahkaa myöten oli hiekassa. Meren voimaa ei pidä aliarvioida.

Laguunin puolella on rauhallista. Siellä on nyt laskuvesi ja rantavesi on pullollaan taskurapuja. Ne etsii ruokaa. Niitä on hauska seurata. Joskus äityvät tappelemaan löytämistään simpukoista.

Kelit on mitä parhaimmat. Täällä ei ole niin kuuma, kuin kotona Espanjassa.
Aamulla oli vain 19 astetta, kun lähdimme koiran kanssa lenkille. Puin ylleni pitkähihaisen paidan ekaa kertaa melkein neljään kuukauteen.

Vuorovesi systeemi on aika mielenkiintoinen. Vesi on laskuveden aikaan metrejä alempana kuin nousuveden aikana. Eilen loisti täysikuu ja auringonlaskukin oli erittäin kaunis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti