maanantai 11. elokuuta 2014

Junamatkailua ja ostoksien tekoa

Heräsimme tänään aamulla hyvin varhain, sillä meillä oli asioita hoidettavana. Itseasiassa yritimme hoitaa niitä jo perjantaina, mutta se epäonnistui, sillä emme löytäneet parkkipaikkaa. Täällä on kesäaikaan niin paljon autoja, että kaikki parkkipaikat, jopa maksulliset ovat kiven alla. Siispä päätimme tänään olla fiksuja ja matkustaa Fuengirolaan junalla. Junalla matkustaminen on yksinkertaista ja todellakin säästyy parkkipaikan etsimiseltä.

Junamatka paikallisjunalla Benalmadenasta Fuengirolaan kestää noin kymmenisen minuuttia ja se maksaa noin 3,50 euroa, sisältäen myös paluumatkan.
Jäimme pois Los Bolichesin asemalla. Siellä kun jää pois, löytää kaikki suomenkieliset palvelut. Fuengirolassa ja Los Bolichesin alueella asustelee hirvittävän paljon suomalaisia ja siellä löytää suomenkieliset kampaajat, leipomot ja hammaslääkärit sun muut.

Me kävimme hakemassa yhden kortin suomalaisen asianhoitajan luota. Samalla reissulla kävimme kahvilla rannalla. Löysimme myös englantilaisen divarin. Siellä on yli 6000 käytettyä englanninkielistä kirjaa myytävänä ja kohtuulliseen hintaan. Vanha herra joka divaria pyörittää sanoi, että jos ostaa häneltä kirjan ja tuo sen sitten takaisin, niin hän hyvittää puolet seuraavasta kirjasta.
Itse pystyn lukemaan myös englanninkielisiä kirjoja, joten tämä oli löytö.
Kävimme myös suomenkielisessä kirjakaupassa ja ostin sieltä yhden suomenkielisen kirjan myös. Suomenkielinen kirjakauppa vaan on kalliimpi.

Kirjakaupoilta suuntasimme vielä suomalaiseen ruokakauppaan La Leonaan. Sieltä löytää suomalaisia elintarvikkeita ja tuotteita jos niitä kaipaa. Me ostimme salmiakkia ja miekkoselle muutaman siiderin. Ruisleivän kaipuiset voivat sieltä hakea leipää ja onhan alueella myös tosiaan se suomalainen leipomokin, josta saa tuoretta karjalanpiirakkaakin!

Jos kaipaa pohjoisen tuotteita, niin myös paikallisen "City Marketin" Carrefourin valikoimista löytyy paljon ulkomaan tuotteita. Siellä on hyllyt englantilaisille, ruotsalaisille ja vaikka minkämaalaisille herkuille. Tällä alueella asuu niin paljon ulkomaalaisia, että täällä on paljon tuotteita eri maista.

Tänään on taas hirvittävän kuuma päivä. Siksi olimme liikkellä jo aikaisin aamusta. Kello on nyt puoli viisi iltapäivällä ja mittari näyttää 36,5 astetta. Kuuma tuuli puhaltaa. Vettä ei ole satanut kahteen kuukauteen. Tulisi sade tarpeeseen!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti