perjantai 15. elokuuta 2014

Juhlapäivä

Tänään 15.elokuuta on pyhäpäivä. Juhlitaan Neitsyt Mariaa. Kaupat ovat kiinni ja ihmiset ovat vapaalla. Useimpina vuosina tänä samaisena päivänä juhlat ovat huipentuneet ilotulituksiin, mutta en ole varma tapahtuuko niin tänä vuonna. Espanjalaisina juhlapyhinä on perinteisesti ammuttu paljon ilotulituksia, mutta viime vuosien taloudelliset ongelmat on leikannut myös ilotulituksia pois.

Tänään menemme Benalmadena Puebloon illalla katsomaan minkälaista juhlintaa siellä on. Toissa vuonna siellä oli suuri kulkue, torvisoitot ja ilotulitukset.
Siellä on ollut jo usean päivän ajan jotain juhlia meneillään. Juhlissa naiset useimmiten pukeutuvat perinteisiin asuihin. Asuissa on värejä ja röyhelöitä ja hiuksissa kukkasia.
Kuulin, että naiset uusivat asuja joka vuosi. Myös pienet tytöt puetaan kauniisiin röyhelöasuihin.

Espanjassa juhlitaan ja usein. Joka kuukausi melkeinpä on jotain menoa ja meininkiä. Espanjalaisilla on paljon tärkeitä uskonnollisia juhlia, joista pääsiäinen on yksi tärkeimmistä.
Espanjalaisissa juhlissa on musiikkia ja ruokaa ja niistä nauttivat kaikki vauvasta vaariin. Alkoholia on aina tarjolla, mutta täältä puuttuu suomalaistyyppinen ryyppääminen. Viini on toki tärkeä osa kulttuuria, mutta täällä ei örvelletä ja riehuta. Juhlat ovat koko perheen juhlia.

Huomenna tosiaan käynnistyy sitten Malagan feriaviikko ja sinne olisi tarkoitus mennä alkuviikosta katsomaan.

Viimeiset pari päivää ovat olleet todella tukahduttavan kostean kuumia. Eilen taivaalla oli tummat pilvet ja hetken jo toivoin, että sataisi. Sadetta ei kuitenkaan tullut. Ainoastaan painostava ilma jäi vellomaan. Toivottavasti ensi viikolla ei olisi niin raskas ilma, että jaksaa käydä Malagan ferioilla.

Koiran kanssa ollaan laiskoteltu puun alla varjossa tänään. Kuten kuvasta näkyy, koirakin on aika raukeana helteestä. Hän on nyt tyytyväinen, kun on saanut eilen ja tänään raakaa maksaa kuivamuonan kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti