keskiviikko 27. elokuuta 2014

Helteistä eloa

Hellettä piisaa! Eilen oli hyvin kuuma päivä ja tänään on myös. Lämpömittari näyttää nyt 33 astetta varjossa, mutta se kohonnee parissa tunnissa 36 asteeseen. Jo aamulla kahdeksalta, kun lähdimme koiran kanssa lenkille, oli 30 astetta lämmintä. Edellinen yö oli hyvin lämmin.

Tänään aamulla olimme rannalla jo kymmenen aikaan. Vesi oli hyvin lämmintä. Nyt loppupäiväksi ei ole kummoisia aktiviteetteja suunnitteilla. Kirjaa olen lukenut varjossa puun alla. Kuten jo aiemminkin olen todennut, vain hullu yrittää rehkiä ja puuhastella näillä lämpötiloilla.

Huomenna alkaa Benalmadena Pueblossa neljä päivää kestävät "arabimarkkinat". Kadut on ilmeisestikkin taas koristeltu, tällä kertaa arabiteeman mukaisesti. On ruokakojuja, käsitöitä myytävänä ja ilmeisesti musiikkia ja napatanssia luvassa. Meinaamme mennä siellä nyt jonain iltana käymään.

Täällä eteläisessä Espanjassa on paljon arabi/maurivaikutteita, onhan Espanja ollut islaminuskoisten maurien valloitamana pitkän aikaa. Esimerkiksi useat paikat ovat maurien nimeämiä. Benalmadena tarkoittaa suomeksi "kaivoksen lapset".

Hauska mennä katsomaan mitä markkinoilta löytyy.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti