tiistai 12. elokuuta 2014

Hellettä piisaa!

Tänään on "vain" 33 astetta mittarissa. Niin se vaan on suhteellista, että mikä lämpötila milloinkin on kylmää tai kuumaa. Suomessa 33 astetta olisi megahelle. Täällä se on kesällä tavallista.
38 astetta on täälläkin jo todella kuuma. Niitä lukemia lähennellään useinkin elokuussa.

Kyllä itseänikin hieman naurattaa, että toissa vuonna täällä asuessamme käytin pipoa 14 asteen lämpötilassa. Se oli mielestäni jäätävän kylmä keli ja ihan oikeasti tarvitsin pipoa. Toisaalta, kyllä kenestä tahansa 14 astetta tuntuu kylmältä, kun on ensin puoli vuotta elänyt 25-35 asteen lämpötilassa.
Suomessa 14 astetta on ihan mukavan lämmin. Melkeinpä terassikeli!

Niinpä nyt taas täällä jos lämpötila on alle 30 asteen näin elokuussa, pidämme sitä mukavan viileänä päivänä. Aivan, 28 astetta on mukavan viileä.

Niitä lämpötiloja odotellessa! Toisaalta, valittelen varmaan kylmyyttä taas joulukuussa kun on vaan 15 astetta ja tuulee.

Talven tullen voimme tehdä pidempiä lenkkejä koiran kanssa. Odotan innolla, että pääsemme vuoren rinteille patikoimaan ja suunnitelmissa olisi myös mennä hissillä vuorelle ja laskeutua sieltä jalan alas. Myös vierailu Andalucian ihanissa kaupungeissa saa odottaa hieman viileämpää keliä. Granadassa ja Sevillassa on 40 astetta lämmintä kesäisin. Ne sijaitsevat pari sataa kilsaa täältä rannikolta sisämaahan ja ovat varsinaisia hot spotteja kesäaikaan.

Kestän monenlaista säätä ja kaatosateessakin painelen innoissani lenkille, mutta näillä helteillä ei vaan kunto kestä pitkiä lenkkejä. Eikä kyllä kestä koirallakaan. Reppana makaa rötköttää kylmällä lattialla ilmastointilaitteen alla. Tekisi mieli itselläkin köllähtää siihen.

Tänään pakenimme hellettä elokuviin. Plaza Mayorin leffateatterissa pääsee kesäarkisin päiväleffaan 4,50 eurolla per naama. Saimme olla miekkosen kanssa taas kahdestaan koko valtavassa leffasalissa. Mikäpä mukavampaa kuin nauttia yksityisnäytöksestä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti