lauantai 26. heinäkuuta 2014

Salt in the air, sand in my hair

Tässä on tullut vietettyä melko runsaasti rantaelämää. Menemme rannalle yleensä aamusta heti, että saa parhaan paikan ihan veden äärestä. Rannat täyttyy kesällä täällä tosi nopeasti tupaten täyteen.
Vietämme aamupäivän rannalla ja tulemme sitten kotiin siestaamaan (melko rankkaa elämää, eikö?). Olen itse hyvin innokas snorklaamaan. Rannoissa on eroa. Joiltain rannoilta löytyy tajuttoman kauniita isoja ehjiä simpukankuoria, joita mielelläni kerään. Joiltain rannoilta ei löydy mitään. Toisilla rannoilla on paljon kaloja, toisilla taas pienen pieniä kotilorapuja. Ne kotiloravut ovat hupaisia olentoja. Minulle kävi vahinko yksi kerta, kun keräilin pieniä suppilosimpukoita ja kun poimin niitä käteeni, niin yht'äkkiä ne alkoivat täristä ja sieltä reiästä tuli ulos ravun jalat. Ilmeisesti pienet ravut asuttavat niitä tyhjiä simpukankuoria ja raahaavat niitä mukanaan.
Olen myös nyt testaillut innokkaasti vedessä uutta action-kameraa. Se kuvaa yllättävän hyvää kuvaa veden alla ja päällä. Olen tyytyväinen siihen. Jatkovarren kanssa sillä pääsee kuvaamaan melko lähelle kaloja ja pohjaakin, jos ei mene hirvittävän syvälle. Oli ehdottomasti hyvä hankinta!

Tänään aamulla rannalla oli taas usvaa ja se peitti rannalla olevat rakennukset hetkeksi näkyvistä. Auringon kanssa usvasta tulee todella kaunis. 


Meri on täällä niin iso osa elämää. Siitä voivat nauttia kaikki. Se on ilmainen.
Monet perheet tuleekin rannalle jo aamusta ja he pystyttävät telttakatoksen ja heillä on eväät mukana. Ovat ottaneet mukaan mummot ja vaarit ja vauvat. Siellä sitten ollaan koko päivä ja nautitaan hauskasta päivästä auringossa vesileikkien parissa. Ihan loistavaa!
Täällä muutenkin vanhukset otetaan mukaan ja mummot ja vaarit ovat tärkeä osa perhettä. Täällä vanhuksilla tuntuu olevan vahvempi sosiaalinen verkko. Usein näkee paljon mummo- ja pappajengejä kerääntyneinä kahviloihin ja puistoihin puun alle istumaan. Osa pelaa korttipelejä, osa istuu rannalla juoruamassa. Suomessa tosi usein vanhat ihmiset ovat yksin. Toki Suomessa jo ihan ilmastokin rajoittaa. Ei sitä mummot ja papat uskalla lähteä liukkailla talvikeleillä huonon lonkkansa kanssa jäisille kaduille..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti