Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Mä niin rakastan merta!

Tänään heräsimme kukonlaulun aikaan ja hurautimme n. 150 kilometriä Espanjan länsirannikolle, valtameren äärelle. Atlantti oli yllättävän lämmin! Siellä kelpasi riehua aalloissa. Vesi oli ihanan kirkasta. Näin sukelluslaseilla suuren kalaparven. Muuten tuli kelluttua aalloissa ja hauskaa oli. Meillä oli eväät mukana ja oli mukava viettää aamupäivää siellä. Ranta oli uskomattoman kaunis.
Siellä oli useita matkailuvaunuelämää viettäviä "hippejä" ja osa nukkui makuupusseissaan rannalla, kun saavuimme sinne. Siellä juoksi koiria vapaana, reunalla hevonen söi heinää, perheitä oli paljon. Se oli siis ranta kaikille! Ranta jolla olimme tällä kertaa, oli nimeltään Playa Bolonia. Se on neljä kilometriä pitkä ja sen toisessa päädyssä on komea hiekkadyyni.
Siitä hieman itään päin on toinen upea ranta Punta Paloma, jossa olemme myös käyneet. Oikeastaan, koko länsirannikko on pelkkää upeaa rantaa. Siellä on paljon surffareita.

Meillä kävi vaan vähän hassu tuuri, kun siellä olikin pilvistä. Meillä täällä etelärannikolla ei juurikaan kesäisin ole pilvisiä päiviä, niin se oli suorastaan yllätys, kun siellä olikin pilvinen keli ja melkein vilakka lämpötila, vain 25 astetta.

Kivaa oli silti. Sinne ajaa Malagasta noin pari tuntia, riippuen mitä teitä käyttää. Espanjassa ajaessa (myös Ranskassa) pitää aina varautua siihen, että lompakossa on käteistä. Tietullit kustantaa yllättävän paljon! Tällä reissulla tietulleihin meni 20 euroa, mutta olisi mennyt enemmänkin jos olisimme käyttäneet kaikki maksulliset tiet. Jos ajaa maksuttomia teitä, niin matka-aikaa tulee vähän enemmän. Maksulliset tiet ovat niitä hyväkuntoisia teitä, joilla voi ajaa kahtasataa. Siellä ei ole yleensä ruuhkaa, eikä poliiseja.
Fuengirola-Marbella osuus maksullisella tiellä on kaksi kertaa kalliimpi näin kesäaikaan. Ovat rontit korottaneet hintaa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti